Pihasuunnittelupalkinnot
Vuosi 2009
- 3. palkinto Kuopion asuntomessujen pihasuunnittelukilpailussa
- Kunniamaininta Kuopion asuntomessujen pihasuunnittelukilpailussa
Vuosi 2010
- 2. jaettu palkinto Lappset-suunnittelukilpailussa, Maistraatintori Helsingissä
- Kunniamaininta Kainuun Etu -pihakonseptin suunnittelukilpailussa

Moderni rakennus sai ympärilleen modernin pihan

’Jaanan ideoiden avulla saimme pihastamme kauniin, toimivan ja talon arkkitehtuuriin sopivan. Myös budjetti alittui, kun toteutimme osan pihasta itse Jaanan ohjeilla.’
– Tiina Alve

Pienestä pihasta maksimaalinen ilo
’Hyvän suunnittelutyön lisäksi kiitän sinua myös hyvien totettajavinkkien antamisesta. Laatu ja hinta ovat olleet kohdillaan. Piha toimii tosi hyvin meidän tarpeisiin. Pieni piha saatiin maksimaaliseen käyttöön.’
– Alina Ruonala-Lindgren


Ihastelevia kommentteja Paulan ja Antin tuttavapiiristä

’Ammattitaitoisen suunnittelijan avulla saimme todella kauniin ja toimivan pihan. Piha on saanut myös paljon ihastelevia kommentteja muilta ihmisiltä.’
– Paula Mattila ja Antti Nurmi

Monimuotoinen ja kodikas
’Olemme todenneet moneen kertaan ja ystävillemme kertoneet, kuinka nopeasti ja hyvin sinä ymmärsit sekä meidän toiveet että ’talon tarpeet’ ja kuinka todennäköisesti itse olisimme vain tehneet etupihalle yhden laajan terassin ymmärtämättä liittää kasvialueita sekä eri tasoisia terassin osia yhteen. Näin alueesta muodostui monimuotoinen, elävämpi ja kodikkaampi. Olimme enemmän kuin tyytyväisiä palveluusi ja työn tulokseen.’
– Raya Virtanen ja Pekka Kujala


Toimiva toiveiden piha
’Jaana Hakola suunnitteli meille toimivan ja toiveidemme mukaisen pihan. Arkkitehtina minulla oli ehkä tavallista enemmän ajatuksia pihan kiinteiden rakenteiden ja pintamateriaalien suhteen. Jaana osasi ja jaksoi hienosti ottaa vähän jääräpäisetkin ideani huomioon suunnittelussa. Jaanan kautta saimme myös hyvän toteuttajan pihaamme rakentamaan.’
– Jani Lahti ja Mari Outinen-Lahti


Uutta ilmettä ja viihtyisyyttä
Tähän paritalopihaan haluttiin uutta ilmettä ja viihtyisyyttä. Se oli edellisten asukkaiden jäljiltä pääosin nurmikkoa, ja koska nurmikkoa oli kesämökillä riittävästi, siitä haluttiin päästä eroon. Kuvakollaasissa muutama kuva pihasta keväällä ennen suunnittelua ja pihaurakkaa sekä kuvia samasta pihasta 5 kuukauden jälkeen.



Romanttista tunnelmaa tyhjän nurmikon tilalle
Pieneen rivitalopihaan haluttiin romanttinen tunnelma emäntänsä mukaan. Ison omakotitalopihan jälkeen pelkkä nurmikko uudessa pihassa tuntui tyhjältä ja ankealta. Olemassa olevan terassin ympärille tehtiin matala aidanne, joka tuo terassille yksityisyyttä ja rytmittää pihaa. Nurmikko rajattiin napakasti ympyrän muotoon noppakivellä ja kasvit valittiin asiakkaan mieltymysten mukaan. Asiakas innostui viimeistelemään romanttista ilmettä vielä pikkupatsailla ja muilla koriste-esineillä.

