Kun asennat pihapuihin pönttöjä pikkulinnuille, saat seurata niiden puuhaa ja touhua sekä nauttia erilaisista lauluista ja viserryksistä. Linnut syövät hyönteisiä pitkin kesää ja auttavat luonnon ekosysteemiä pihapiirissä. Hyöty- ja koristekasveissa on vähemmän tuhohyönteisiä, kun lähellä elää niitä ravinnokseen käyttäviä lintuja.
Pihapiirissä viihtyviä hyönteissyöjiä ovat mm. kirjo- ja harmaasiepot, tiaiset, pääskyt ja kertut. Lehtokerttu viihtyy tiiviimmin rakennetuilla tonteilla, mutta pensaskerttu viihtyy paremmin suurilla ja luonnonmukaisilla tonteilla. Räystäspääsky, joita ainakin viime vuonna havaittiin melko vähän, syö myös kirvoja, joten se vähentää puutarhurin taistelua niitä vastaan. Vaikka linnut eivät aivan tontin piirissä asustakaan, ne voivat käydä ruokailemassa siellä.

Lintupönttö
Linnunpöntöillä vakituisia asukkaita pihaan
Linnunpöntöt pihapiiriissä mahdollistavat lintujen elämän seuraamisen lähietäisyydeltä. Maaliskuussa kannattaa sijoittaa ensimmäiset linnunpöntöt paikoilleen, koska silloin lintuystävät ovat kodinhankinta puuhissa ja saatamme saada niistä itsellemme naapureita. Kannattaa katsella omaa pihapiiriään sillä silmällä, että löytyisikö sieltä paikka vielä yhdelle uudelle pöntölle?
Kirjosieppo, sini- ja talitiainen ja pikkuvarpunen asettuvat mielellään pihapiirin linnunpönttöihin. Kottarainenkin viihtyy pöntöissä, jotka sijoitetaan merenrannalle tai pellon reunalle. Pöntön voi kiinnittää puuhun tai rakennuksen seinään. Jos pihapiirissä ei ole puita – toivottavasti näin ei ole – pönttöä varten voi rakentaa pönttöpuun kelosta tai kauniista isosta ja känkyräisestä männyn oksasta. Tiaiset tarvitsevat isomman reviirin eli kooltaan noin 25-30 metriä, joten niiden pönttöjä ei kannata ripustaa vierekkäin. Urpaanit yhdyskuntalinnut, kuten pikkuvarpuset, viihtyvät taas aivan hyvin vierekkäin.
Höyläämätön lauta hengittää ja on kestävää, joten se on hyvä pöntön seinien rakennusmateriaali. Sorvatusta luonnonpuustakin voi rakentaa linnunpöntön, mutta se ei ole kovin pitkäikäinen. Pöntön lentoaukko porataan niin, että se on sisäänpäin yläviistoon, jolloin vesi ei valu pönttöön. Aukon reunat hiotaan tasaisiksi, jotta lintu ei loukkaa itseään. Reiän ympärille kannattaa laittaa reiän kokoinen metallinen suoja, jotta oravat eivät pääse nakertamaan suuaukkoa suuremmaksi ja pesävarkaisiin.
Katon tehtävä pöntössä on sama kuin asuinrakennuksessakin eli suojata kosteudelta, joten se kannattaa tehdä yhdestä palasta. Katosta kannattaa tehdä muutaman sentin leveämpi kuin pöntöstä, jolloin pöntössä on räystäät, eikä vesi valu pöntön seinille. Tiiviin ja kestävän katon voi rakentaa vesivanerista. Katon voi asettaa paikoilleen urien tai ohjausruuvien avulla, jolloin pöntön voi avata ja puhdistaa. Katon voi kiinnittää vielä hakasilla tai rautalangalla pöntön seiniin, jotta se pysyy paikallaan kovallakin tuulella.
Minkälainen linnunpönttö kannattaa rakentaa?
Kirjosiepot ja tiaiset viihtyvät pöntöissä, jotka ovat noin 25 – 30 cm korkeita. Sisätilan tulisi olla halkaisijaltaan noin 10-12 cm. Lentoaukon läpimitan tulisi olla noin 3 cm. Aukon hyvä sijainti on noin viisi senttiä katon alapuolelta. Pohjalauta jää seinien sisään, jolloin seiniä pitkin valuva vesi ei imeydy pohjalautaan. Alakulmissa on hyvä olla pienet reiät, jotta kosteus pääsee haihtumaan pöntöstä. Huollon kannalta alhaalta aukeava pönttö ei ole niin turvallinen, koska pesä ja poikaset voivat pudota sieltä, jos pöntön pohja pettää. Alhaalta aukeava pönttö vaatii myös useammin tarkistuksen, että se on varmasti kunnossa.

Lintupönttökin voi olla persoonallinen lisä puutarhaasi
Huolla pönttöä
Pöntössäkin on hyvä tehdä vuotuinen kuntotarkastus ja puhdistus. Se pidentää pöntön käyttöikää ja vähentää syöpäläisten leviämistä. Aikainen kevät on tähän sopiva hetki, koska huhtikuussa lintujen pesänetsintä on saattanut käynnistyä, jos kevät on lämmin ja aurinkoinen. Kun puhdistat ja huollat linnunpönttöjä, laita suojakäsineet käsiisi ja pese ne huolellisesti käytön jälkeen.
Alla olevasta linkistä saat paljon tietoa mm. rakennus- ja kiinnitysohjeista ja toisesta linkistä löytyy yritys, josta saat varmasti mieleisen linnunpöntön, jos sellaisen teko ei itseltä onnistu. Ei muuta kuin pöntön rakentamiseen tai hankintaan. Nauti pihastasi!
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/linnunponttojen_rakennusohjeet.shtml
http://www.kallenpaja.fi/